Siivosin tänään makuuhuoneen ja keräsin laatikoista turhaa tavaraa poistettavaksi. Aikaisemmin useammastakin blogista nähty 100 tavaran haaste on nyt hyvällä mallilla. Tarkoitus on siis poistaa kotoa 100 tavaraa ja tällä hetkellä olohuoneen lattialla on laatikko ja pussit, jotka sisältävät 75 asiaa. HYVÄ MINÄ! Vielä en ole edes käynyt läpi kaikkia makuuhuoneen kaappeja enkä siivonnut olohuonetta tai keittiötä. Saati sitten käynyt edes kellarikomerossa:) Luultavasti minun tarvitsee laajentaa tuota 100 tavaran haastetta 150 tai 200 tai keksiä jokin muu juttu.
Osan tavaroista myyn huutonetissä, osan olen laittanut netcycler palveluun ja osan vien Fidalle.
Uuden mustan sivuilla on kirjoitettu kivasti aiheesta Hetki, jolloin tavarasta tulee rasite
Kuvat on otettu pari päivää sitten lenkiltä. Oli mahdottoman ihana sää, aurinko paistoi ja pakkasta oli juuri sopivasti. Koira oli tyytyväinen lenkin jälkeen ja kaivautui kainalooni nukkumaan. Pohdin siinä itsekseni, kuinka meidän ihmistenkin täytyisi ottaa mallia koirista. Ne osaavat olla niin vähästä onnellisia. Paljon ulkoilua, hyvää ruokaa ja rakkaiden kainaloon käpertymistä, sitäkai se onni on, niin koirille kuin ihmisillekin. Hyvää loppiaista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti