perjantai 28. tammikuuta 2011

Tuomikirva ja leppäkerttu



Sain jokin aika sitten niin hyvän ehdotuksen, että siihen oli pakko tarttua. Yliopisto-opintoni on puolivälin K:ta ja isoa G:tä vaille valmiina, ollut jo useamman vuoden ajan. Ehdotuksena oli, että jos saan K:n tehtyä kesään mennessä, saan jotain erittäin kiinnostavaa. Porkkana oli kyllä sen verran mukava, että tämä tyttö alkoi heti hommiin. Nyt olen kirjoittanut, lukenut tieteellisiä artikkeleita ja kirjoittanut vielä vähän lisää. Tekstiä on kasassa jo 17 sivua, meillä K:n kuuluu olla 15-30 sivua. Toki se on vielä aivan raakatekstiä, sisältäen englanninkielisiä termejä ja lauseita, joita ajattelin suomennella sitten järkevämpään muotoon myöhemmin. Mutta mahdollisuudet sen valmistumiselle on hyvät. Kerroin myös proffalle, että haluan kohta näyttää sen sille, jotta aiherajaus on sopiva. Ehkä tämä tutkinto joskus valmistuu, vaikka sinänsä sillä ei ole minulle väliä. Mutta kun kerran tänne asti on tultu, niin olisihan se kiva saattaa loppuunkin:)

Nyt menin suorittamaan vihonviimeistä luentokurssia, jonka aiheen näet tässä alla. Ensimmäisen vuoden opintoja, joka on vain jäänyt.

Kuva: Farmit.net, kuvassa tuomikirva ja leppäkertun toukka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti